Pitkästä aikaa Jahkoloiden pariin!

1391077.jpg

Pitkän ja hyvän uran jälkeen Antti sai viimeisen ylennyksen. Miehestä tuli Julkkiskokki ja samalla hän toteutti elämäntoiveensa, saaden ainaisen platinamielialan. Ei hullummin.

1391079.jpg

Puutarhassa hyvä meno jatkui ja Antti sai kultaisen ansiomerkin. Tomaatit ovatkin jatkossa sitten aina täydellisiä :)

1391081.jpg

Maya onnistui pudottamaan painoa kuntoilemalla ja ihaili lopputulosta peilin edessä. Nainen onnistui rikkomaan myös pesuammeen hanan..

1391082.jpg

Gabin ensimmäinen koulupäivä oli muuten mukava, mutta todistus ei ollut tytön mieleen. 7 oli saatava jotenkin nostettua 10.

1391084.jpg

Kesä oli tullut Jokirantaan ja Gabi nauttikin kuumista kesäpäivistä uiden pihalla olevassa suuressa uima-altaassa.

1391085.jpg

Illalla tosin perheen kuopus joutui tekemään äitinsä avulla läksyjä.

1391086.jpg

Tinkan synnytyksen aika koitti ja maailmaan syntyi neljä valloittavaa karvakorvaa. Yksi naaras, Unelma, jota Tinka lellikin heti.

1391088.jpg

Ja kolme urosta, joista Ukko oli yksi.

1391090.jpg

Ja loput urospennut Uuno (vasemmalla) ja Unto (oikealla).

Samaan aikaan yliopistolla:

1391092.jpg

Claire, Celeste ja Macy rakensivat stipendirahoillaan hienon yliopistokämpän.

1391093.jpg

Eteinen

1391094.jpg

Keittiö

1391095.jpg

Olohuone

1391096.jpg

Yksi vessoista

1391097.jpg

Yläkerran aula

1391098.jpg

1. makuuhuone

1391099.jpg

2. makuuhuone

1391100.jpg

3. makuuhuone

1391101.jpg

Celeste yliopistolle tulleena. Hän valitsi pääaineekseen fysiikan.

1391102.jpg

Kaunis Claire otti pääaineekseen psykologian.

1391103.jpg

Iloinen ja hyväntuulinen Macy valitsi pääaineekseen kirjallisuuden.

1391104.jpg

Claire ei kauan jaksanut empiä, vaan soitti pian ennustajaeukolle, toivoen saavansa seuraa.

1391105.jpg

Punahiuksinen kahvilatyöntekijä, Reko Tammisto tippui taivaalta. Reko ei täyttänyt Clairen miesihanteita, mutta vietti kuitenkin punapään kanssa kivat kaksi tuntia.

1391107.jpg

Myös Celeste halusi nopeasti löytää rinnalleen miehen.

1391108.jpg

Maasta kaivautui lehmä, jonka nimeksi selviytyi Felix Pennilä.

1391109.jpg

Macy otti siskoistaan mallia ja pyysi ennustajaeukolta itselleen seuralaista.

1391110.jpg

Ilmeisesti tyttöjen miestoiveet eivät toteutuneet, sillä Macy sai deittikamukseen Remukka Jokisen. Mies sai rukkaset nopeasti.

1391111.jpg

Myös lehmäasuinen Felix jouti nopeasti kotiin, kun paljasti sisäisen naamansa.

1391112.jpg

Nuoret naiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan seuraavana päivänä miesjahtiin, kaupungille.

1391113.jpg

Aluksi yhtään miestä ei löytynyt, mutta Celeste tutustui nättiin tyttöön, Eliisa Castreniin. Eliisasta saisi oivan vaimon miesperijälle, ainut miinus on vaalea(kuollut)iho.

1391114.jpg

Kuvat ovat kokeiluja ja siksi isompia ja epätarkempia. Jatkossa käytän vain noita normaalikokoisia kuvia. Illan pimetessä miehet antoivat itsestään ilmi ja Claire tapasi mukavanoloisen Tommi Vennamon.

1391115.jpg

Myös Macy löysi itselleen silmäruokaa Henri Kalkkisesta.

1391116.jpg

Saanen esitellä: Tuomas Ryynilä<<3 Jos joku ei vielä ole arvannut, niin Celeste on kuin onkin perijä ja Tuomaksesta tulkoon hänelle mies.

1391117.jpg

Seuraavana aamuna Claire ja Celeste juttelivat aamupalalla Tommista ja Tuomaksesta.

1391118.jpg

Claire, joka ei tunnetusti aikaillut, soitti jo samana aamuna Tommille ja kutsui kylään.

1391119.jpg1391120.jpg1391121.jpg

Parilla juttu luisti kovaa kyytiä ja pari oli jo ihan rakastuneita toisiinsa.

1391122.jpg

Hieman siskoaan ujompi ja hillitympi Celeste soitti ensin Tuomakselle, mutta lopulta kutsui ihastuksensa kylään.

1391124.jpg

Celesten ja Tuomaksen välillä kipinöi heti.

1391125.jpg

Macy kutsui Henrin kylään ja naureskelikin välillä mahakippurassa miehen hölmöilyjä.

1391126.jpg

Claire oli nopea käänteissään ja päätti jättää opinnot kesken. Celeste vilkutti siskolleen haikeana ja toivotti onnea Tommin kanssa.

1391127.jpg

Celeste päätti pistää lisää kaasua rakkauteensa ja osti ennustajaeukolta lemmenjuomaa.

1391128.jpg1391129.jpg

Macyn ja Henrin kuuma suhde syveni ja lopulta pari oli aivan rakastunut.

1391130.jpg

Macykään ei paljoa jahkaillut, vaan päätti jättää opiskelun taakseen.

1391131.jpg

Celeste jäikin yksin kämpille ja kutsuikin heti Tuomaksen kylään. Lemmenjuoma kehiin ja u-la-laa.

1391133.jpg1391134.jpg

Kauan ei mennyt, kun Celeste ja Tuomas suutelivat kuumasti keittiössä.

1391135.jpg

Pari jatkoi iltaa tosin makuuhuoneen puolla.

Sillävälin kotona:

1391138.jpg

Kissanpennut olivat venähtäneet aikuisen mittoihin. Unelmasta kasvoi kaunis punavalkoinen kissa.

1391139.jpg

Ukosta (edessä) ja Uunosta (takana) kasvoi kaksi erilaista hopeakissaa.

1391140.jpg

Untosta kasvoi cremepoika.

1391142.jpg

Hyvä kun pennut olivat ehtineet kasvaa, kun Maya sai järkytykseen huomata, että Viikatemies oli perheen olohuoneessa. Oli Monnin aika siirtyä ikuiseen uneen.

1391143.jpg

Aikuinen Claire kutsuttiin kylään.

1391144.jpg

Kuulumisten vaihdon jälkeen Claire osti kissoja. Unto ja Ukko muuttivat Clairen mukana Stadiin.

1391146.jpg

Ahertaminen oli palkitsevaa. Niin myös Gabriellan mielestä. 10 todistus oli enemmän kuin kiva juttu.

1391150.jpg

Aikuiseksi kasvanut Macy kutsuttiin kylään ja hänen mukaansa lähti Uuno ja Tinka. Perijätaloon jäi siis yksi kissa, Unelma, jatkamaan sukua.

1391151.jpg

Perheen kuopuksen, Gabin oli aika siirtyä lastenmaailmasta kohti aikuisuutta.

1391153.jpg

Gabriella sai mammonatavoitteen ja elämäntoiveena hän toivoo yltävänsä talousneroksi.

1391154.jpg

Gabi sai kokea todella suurenluokan kauhun, kun astui olohuoneeseen.

1391155.jpg

Romeo oli palannut kummittelemaan.

1391157.jpg

Maya kävi pitkästä aikaa kaupassa ja mukaan tarttuikin iso pinkka uusia vaatteita. Jääkaappikin sai uutta täytettä.

1391158.jpg

<3

1391159.jpg

Mayan ja Antin oli aika siirtyä vanhuuden teille.

1391160.jpg

Mayasta paljastui kuitenkin hieno lady.

1391161.jpg

Anttikaan ei näyttänyt pahempia rapistumisen merkkejä.

1391162.jpg

Vanhempiensa syntymäpäiväjuhlien jälkeen Gabriella päätti, että olisi hänen aikansa lähteä yliopistomaailmaan.

1391164.jpg

Maya ja Antti jäivätkin odottamaan kahdestaan seuraavaa sukupolvea.

Yliopistolla:

1391165.jpg

Nuorena aikuisena Gabin kauneus vain kukoisti enemmän ja enemmän.

1391166.jpg

Pian Gabin muutos jälkeen yliopistokämppään muutti tämä herra. Nimi on Antti Saarivuori.

1391168.jpg

Gabriella oli löytänyt unelmiensa miehen jo samalla viikolla, kun tuli yliopistolle. Pian hän oli pyytänyt rakastaan jo asumaan kanssaan.

1391170.jpg

Celeste oli kyllästynyt katselemaan Gabin ja Antin nuoleskelua, kun itse pääsisi Tuomaksen kanssa elämään rauhassa, kun hän itse lähtisi yliopistolta. Niimpä perijätär kertoikin aamupalapöydässä lähtevänsä Jokirantaan.

1391172.jpg

Ennen lähtöään Celeste neuvoi pikkusiskoaan opiskeluissa ja pyysi heitä hankkimaan Antin kanssa talovahdin, kunnes seuraava sukupolvi tulisi yliopistolle.

1391174.jpg

Gabi päättikin etsiä mahdollisimman pian käsiinsä jonkun joka hoitaisi taloa. Aamu Pelkonen vaikutti aluksi hyvältä vaihtoehdolta, mutta kun naisen tiukka elämänasenne paljastui, Gabi päätti luovuttaa.

1391175.jpg

Onneksi Antti oli löytänyt hyvä ehdokkaan. Kiia Bäckman vaikutti mukavalta nuorelta naiselta.

1391176.jpg

Eikä aikaakaan, kun Antti sai suostuteltua Kiian muuttamaan taloon.

1391177.jpg

Ennen muuttoaan Kiia kävi tosin vaatekaapilla ja vei Mayan vanhoja vaatteita.

1391179.jpg

Hyvä, että talovahti-Kiia oli ehtinyt asettua edes taloksi, kun Gabriella soitti itselleen taksin.

1391180.jpg

Antti seurasi rakkaansa esimerkkiä ja jätti yliopistomaailman nopeasti taakseen.

Seuraavassa osassa elämää perijätalossa.